26. tammikuuta 2018

Vegepaella uunissa - Paella de verduras


Helpot uuniruoat ovat mieleeni. Meillä on ollut nyt reilun vuoden keittiössä leivinuuni ja olen oppinut sillä jo leipomaan ja ruokaa laittamaan melko mukavasti. Uunissa yhdessä astiassa valmistuvat ruoat ovat oivallista talviruokaa. Tämä paella oikeastaan vaan paranee lämmitettäessä ja jokainen voi valita siihen kokatessaan omia lempiaineksiaan.

Paella saa oikeaoppisesti värinsä sahramista, mutta olen tässä käyttänyt arkisempaa vaihtoehtoa, kurkumaa. Reseptissä olevien kasvisten lisäksi tai sijaan voi käyttää porkkanaa, artisokan sydämiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, herneitä, vihreitä papuja tai keitettyjä voi- tai kidneypapuja.

Tein ruoan kannellisessa uunipadassa, mutta ruoka onnistuu toki uunivuoassakin, kunhan tarkkailee nesteen riittävyyttä.

Vegepaella uunissa (5 ann.)

2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
2 tl kurkumaa
reilu 1 tl paprikajauhetta tai savustettua paprikaa
1 tl chilimausteseos (suolaton)
1 pieni punasipuli
1 ½ dl suikaloitua purjoa
1 suippopaprika
2 dl pakastemaissia
2 tomaattia
1 tlk (230 g) kypsiä kikherneitä
100 g herkkusieniä
1 l kasvislientä
1 rkl soijakastiketta
3 ½ dl riisiä

1. Mittaa uunipataan öljy ja mausteet.
2. Leikkaa kaikki kasvikset sopivan pieniksi ja lisää pataan. Lisää myös maissi ja valutetut kikherneet.
3. Lisää sitten kasvisliemi, soijakastike ja riisi ja sekoita. Tarkista liemen maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
4. Nosta pata 200 asteiseen uuniin ja anna kypsyä reilu tunti, tai kunnes riisi on kypsää ja neste imeytynyt riisiin.




25. tammikuuta 2018

Keltainen kookos-kasviskeitto


Viime viikolla laitoin tällaista näppärää arkiruokaa, ja koska se osoittautui niin hyväksi, ja siitä tykkäsi kovasti myös ekaluokkalainen, niin sitä tehtiin uudestaan heti tällä viikolla.

Keitto valmistuu todella nopeasti ja helposti: kattilaan valkosipuli ja muut mausteet, perään wokkivihannekset, linssit ja neste. Keitto on myös ruokaisa! Annos on helppo tuplata, jos syöjiä on enemmän.

Wokkivihannesten lisäksi voi laittaa parsakaalia, viipaloituja herkkusieniä, paprikaa, ituja, pähkinöitä, miksei nuudeliakin, jos siitä tykkää. Chili ja tuore korianteri sopivat myös keittoon hyvin. Limen mehu on tässä erityisen tärkeää, joten kaupan kautta, jos ei limeä satu löytymään. Happamuutta kannattaa säätää oman maun mukaan: laita ensin puolikkaan limen mehu ja lisää sitten tarvittaessa mehua.

Keltainen kookos-kasviskeitto (3 - 4 ann.)

1 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 - 2 cm pätkä tuoretta inkivääriä (maun mukaan)
1 tl kurkumaa
500 g wokkivihanneksia (pakaste)
100 g tuoretta parsakaalia
9 dl vettä
1 dl huuhdottuja punaisia linssejä
2 dl täysrasvaista kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa (tai maun mukaan)
½ - 1 limen mehu

chiliä, tuoretta korianteria

1. Kuullota kurkumaa, pilkottuja valkosipuleita ja hienonnettua inkivääriä hetki öljyssä.
2. Lisää wokkivihannekset ja sekoita.
3. Lisää sitten vesi sekä huuhdotut linssit. Tarkista veden määrä. Mausta suolalla ja soijakastikkeella.
4. Anna kiehua kymmenen minuuttia, tai kunnes linssit ovat kypsiä. Jos laitat keittoon tuoretta parsakaalia, lisää se pilkottuna joukkoon noin minuuttia ennen keittoajan loppumista.
5. Lisää kookosmaito ja limen mehu. Lisää tarvittaessa suolaa.



11. tammikuuta 2018

Tacopiirakka soijarouheesta ja avokado-salsa (veg.)


Olette varmaan huomanneetkin, että olen pikkuhiljaa siirtynyt kohti kasvipohjaisempaa ruokavaliota. En ole erityisesti soijarouheen ystävä, mutta ajattelin, että mausteiseen taco-piirakkaan se sopisi hyvin. Ja miten oikeassa olinkaan, tästä tuli mun mielestä todella hyvää. Täytettä (ja sen tulisuutta sekä makeutta) kannattaa maistella omaan makuun sopivaksi. Lisäksi voisi tarjota myös nachoja!

Tacopiirakka

Pohja:
100 g margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
tarvittaessa 2 - 3 rkl vettä

Täyte:
1,5 dl tummaa soijarouhetta
3 dl vettä
1 rkl soijakastiketta

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl suikaloitua purjoa
2 dl pakastemaissia
0,5 dl kuivattua tomaattia (tai aurinkokuivattua tomaattia)
taco-maustetta pussista tai 1,5 rkl omaa taco-seosta (*ks. ohje alempana)
2 rkl ketsuppia tai makeaa chilikastiketta/ salsaa
5 kirsikkatomaattia

2 dl kaurakermaa
1 dl kauramaitoa
2 rkl perunajauhoa
0,5 tl suolaa
1 tl oreganoa

Avokado-salsa
1/2 sitruunan mehu
1/2 punasipuli
1 avokado
10 cm pätkä kurkkua
muutama kirsikkatomaatti
mustapippuria, suolaa

1. Valmista pohja sekoittamalla kuivat aineet ja pehmeä margariini. Lisää tarvittaessa vettä, jos seos jää kuivaksi. Taputtele vuoan pohjalle leivinpaperin päälle ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.
2. Keitä kuivaa soijarouhetta soijakastikkeella maustetussa vedessä, kunnes vesi on imeytynyt rouheeseen lähes kokonaan.
3. Kuullota pannulla öljyssä hienonnettu valkosipuli ja sipuli. Lisää purjo, maissi, kuivattu tomaatti, keitetty soijarouhe ja ketsuppi sekä mausteet. Sekoittele täytettä ja kuumenna hetki pannulla. Tarkista maku.
4. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle. Viipaloi päälle kirsikkatomaatteja. Sekoita pienessä kulhossa kaurakerma, kauramaitop, perunajauho, oregano ja suola. Kaada seos piirakan päälle.
5. Paista 200 asteessa keskitasolla 30-35 minuuttia.
6. Tarjoa hieman jäähtyneenä salsan kanssa. Valmista salsa seuraavasti: mittaa kulhoon sitruunamehu ja siivutettu punasipuli. Pilko sitten avokado, kurkku ja tomaatit ja lisää ne kulhooMausta mustapippurilla ja suoralla ja sekoita.

**Taco-mauste (ohje kirjasta Vegeä, Paula Heinonen)
1 rkl savupaprikaa
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl sipulijauhetta
½ tl juustokuminaa
½ tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua oreganoa
½ tl suolaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl chilihiutaleita