15. elokuuta 2015

Banaani-broilerikastike


Arkiruokiin on hauska etsiä välillä vähän erilaisia makumaailmoja. Joskus olen leikannut talteen Pirkan ohjeen ja nyt päätin testata sitä. Parasta kastikkeessa oli monipuolisuus ja rouskuvat pähkinät. Yrtit käyvät tähän kastikkeeseen hienosti. Itse laitoin rosmariinia aika arasti, koska se ei tuntunut tähän kastikkeeseen ihan parhaalta vaihtoehdolta, vaikka se alkuperäisessä ohjeessa olikin. Itse lisäsin vielä ruohosipulia ja laitoin vain yhden banaanin kahden sijaan. Pähkinöitä voisi olla reilumminkin! Sitruunankuoresta tulee aina voimakas sitruksen maku, jos sitä arastelee, niin kannattaa laittaa vähän vähemmän raastettua kuorta.

Banaani-broilerikastike (4:lle)

400 g broilerin filettä tai filesuikaleita
2 rkl öljyä
1 paprika
n. 100 g tuoretta purjoa
1 dl kuohukermaa
2 dl vettä
suolaa, mustapippuria
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
ripaus rosmariinia
mustapippuria
½ dl suolattuja ja paahdettuja pähkinöitä ( esim. cashew- ja suolapähkinöitä)
1 dl persiljaa hienonnettuna
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 banaani pilkottuna

1. Kuumenna öljyä pannulla ja ruskista broilerinfileitä, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Siirrä sivuun ja paloittele reiluiksi paloiksi, kun ne ovat vähän jäähtyneet.
2. Pilko purjo ja paprika pieneksi ja kuullota niitä hetki pannulla öljyssä.
3. Lisää kerma ja vesi ja kiehauta. Lisää suolaa maun mukaan, sitruunamehu, sitruunankuori, rosmariini ja mustapippuri.
4. Lisää lopuksi kastikkeeseen pilkottu banaani, suolapähkinät ja hienonnetut tuoreet yrtit. Sekoita ja tarjoile riisin kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti