7. kesäkuuta 2015

Klassikko pöytään - parsaa, uppomunia ja hollandaisea


Tein ekaa kertaa elämässäni uppomunia! Ja voi, miten vallattoman vaivattomia ne olivat. Eli onnistuin. Keitin myös napakkaa parsaa ja tein ehkä toka kertaa hollandaisea. Tämä kolmen kombo olisi klassinen alkuruoka, mutta me söimme sitä ihan päivälliseksi.

Jos valmistat tätä kolmikkoa, niin ajoitus kannattaa säätää kohdilleen. Parsojen valmistelu, uppomunvesi kiehumaan. Hollandaisen voi valmistaa sitten, sillä sen ei tarvitse olla ihan kuumaa. Sitten parsat ja uppomunat kiehumaan ja ruoka on valmista!

Parsaa, uppomunia ja holladaisea (3:lle)

500 g tuoretta vihreää parsaa
suolaa, vettä

3 kananmunaa
vettä, suolaa
1 rkl väkiviinaetikkaa

3/4 dl vettä
½ - 1 rkl valkoviinietikkaa
1 laakerinlehti
muutama pippuri
(1 salottisipuli hienonnettuna)
2 keltuaista
100 g voita

1. Valmista ensin mausteliemi hollandaisea varten. Mittaa kattilaan vettä, valkoviinietikkaa, laakerinlehti, pippuria ja halutessasi hienonnettu salottisipuli. Keitä, kunnes lientä on jäljellä puolisen desiä. Sulata toisessa

kattilassa voi ja jätä jäähtymään.
2. Huuhtele parsat. Napsauta varret poikki (taivuttamalla napsahtavat oikeasta kohdasta). Jätä odottamaan.
3. Valmista hollandaise. Kaada kattilaan keitetty ja siivilöity haalea mausteliemi ja lisää kaksi keltuaista. Vatkaa hetki. Kuumenna sitten kastiketta erittäin varovasti (voit tehdä tämän myös vesihauteessa). Kun kastike sakenee, nosta se heti pois liedeltä. Lisää sula voi pienenä norona koko ajan vatkaten. Tarkista kastikkeen maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
4. Laita uppomunavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, mausta vesi suolalla ja etikalla. Riko muna lasiin, pyöräytä veteen hyvä pyörre ja kippaa muna veden sekaan. Tee samoin kahdelle muullekin munalle. Keitä 3 - 4 minuuttia ja nosta munat sitten hetkksi kylmään veteen.
5. Laita parsat kyljelleen laakeaan kattilaan (tai pannulle) ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä muutama minuuttia. Kaada keitinvesi pois.
6. Kasaa annokset. Laita pohjalle hieman hollandaisea, nostele päälle parsoja ja upppomunia ja lisää vielä kastiketta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti