19. lokakuuta 2014

Lohta & sitruunakastiketta


Kala pääsee aina välillä jotenkin salakavalasti unohtumaan arkipäivinä. Nyt tein ranskankermalla höystettyä sitruunakastiketta lohelle. Ja kaveriksi pannujuureksia.

Sitruunakastike valmistetaan ensin. Lohen voi paistaa joko pannulla tai uunissa. Kastikkeenkin voi tarjoilla erillään tai laittaa uunikalan kuorrutteeksi. Käy muuten hyvin myös sein seuralaiseksi.

Lohta & sitruunakastiketta

4 lohimedaljonkia
suolaa, voita

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
½ kalaliemikuutio
½ tl raastettua sitruunakuorta
1 - 2 rkl sitruunamehua
100 g ranskankermaa
tuoretta tilliä
ripaus sokeria

1. Kastiketta varten sulata kattilassa voi.
2. Lisää vehnäjauhot ja sekoita ja lisää sitten vesi koko ajan sekoittaen, että kastikkeesta tulee sileää.
3. Lisää kalaliemikuutio ja sekoita. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.
4. Lisää sitruunakuoriraaste, sitruunamehua, ripaus sokeria, ranskankerma, hienonnettua tilliä ja tarvittaessa suolaa. Sekoita hyvin ja nosta pois levyltä.
5. Paista kala pannulla kypsäksi ja lisää päälle kastike/ tarjoa kastike erikseen. Vaihtoehtoisesti voit laittaa kalafileitä/ medaljonkeja uunivuokaan, kaataa kastikkeen päälle ja kypsentää 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Pannujuurekset

Viipaloi perunaa ja porkkanaa ja paista pannulla voi-öljyseoksessa keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä käännellen. Mausta suolalla ja pippurilla.


Ps. Ja sitten päästään taas tähän mystiseen kuvioon. Vaikka kuva on koneella "oikein" päin, niin bloggeri ystävällisesti kääntää sen tällä hetkellä näin ;)


2 kommenttia:

  1. Kauniita ruokakuvia jälleen kerran! Herkulliselta näyttää. Miten sulla riittää aika ruoanlaittoon? Lapsiakin teillä on yksi enemmän kuin meillä :D mulla pitää tytöt kyllä niin kiireisenä, että hyvä kun kokata ehdin, saati blogata! Nykyään vietänkin aikaa enemmän Instragramin puolella kuin blogissa..

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos! Kyllä se aika kortilla on ja välillä hermostuttaa koko ruoanlaitto. Kun on pakko välillä lyödä pöytään eineslettuja ja tehdä sujuvia rimanalituksia, että oma mielenterveys säilyy :) Mutta sitten, kun on pari päivää vähemmän keittiössä niin alkaa tulla ideoita! Sitten voi istua alas, vaikka näin lauantaina, kun nuorin nukkuu päiväunia ja yrittää saada jotain koneelle asti...

    VastaaPoista