20. lokakuuta 2014

Broileri-chorizorisotto


Jääkaapissa oli broileria ja risottoa olin mielinyt jo pitkään. Oikeastaan olen sitä mieltä, että risotto on parhaimmillaan hyvin yksinkertaisena. Hyviä esimerkkejä ovat valkoinen risotto, parsarisotto tai vaikkapa sienirisotto. Päätin nyt kuitenkin tehdä tällaista oikein ruokaisaa risottoa Jamie Oliverin jalanjäljillä.

Tällä kertaa risotosta ei tullut aivan sellaista kermaista "puuroa" vaikka kuinka sekoitin. En tiedä, oliko huonoa riisiä vai vaikuttiko tuo ainesosien rakenne asiaan. Mitä herkullisimman makuistahan tämä oli kuitenkin.

Ja arvatkaapa mitä. Italiassahan on keksitty useita tapoja käyttää ylijäänyt risotto. Seuraavana päivän paistoin risottoa öljy-voiseoksessa pannulla niin, että se sai vähän rapsakkaa pintaa ja mukavasti väriä ja se oli aivan mahtavaa sapuskaa! Miehen mielestä alkuperäinen risotto sellaisenaan oli parempaa, mun mielestä taas paistettu risotto vielä parempaa!

Risottoa tehdessä kannattaa keskittää huomio siihen. Risottoa tulee hämmentää ahkerasti ja käytetyn nesteen määrä riippuu pannun laakeudesta ja lämmöstä, joten hyvin tarkkaa reseptiä on vaikea antaa.

Ps. Loppu chorizo kannattaa käyttää lämpimiin voileipiin tai pizzaleipään. Taputtele sämpylätaikinaa leivän muotoon, höylää päälle voimakasta kermajuustoa ja siivutettua chorizoa sekä tomaattia ja sitten uunin kautta kohti suuta. (Pinnalle vähän oreganoa paiston jälkeen, jos ehtii laittaa.)

Broileri-chorizorisotto (4:lle)

250 g pikkutomaatteja
öljyä, balsamiviinietikkaa, suolaa, mustapippuria

250 g broilerin rintafilettä/ filesuikaleita
öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
100 g hyvää chorizoa
2,5 dl risottoriisiä
1 liemikuutio
8 - 10 dl kiehuvaa vettä
1 rkl sitruunamehua
½ tl raastettua sitruunakuorta
1 rkl tuoretta ruohosipulia
suolaa, pippuria
1 - 2 dl raastettua parmesaania

1. Risottoon tulee puolikuivattuja pikkutomaatteja, joten aloita niistä. halkaise kirsikka tai luumutomaatit ja laita ne uunivuokaan. Ripsauta päälle oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, suolaa ja pippuria. Laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.
2. Paista broilerin rintafileet pannulla öljyssä kullanruskeiksi. Nosta sivuun.
3. Kaada laakealle pannulla lisää öljyä ja lisää hienonnettu sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuullottele hetki.
4. Lisää ohueksi viipaloitu chorizo. Kuutioi kypsä broileri ja lisää pannuun.
5. Lisää risottoriisi ja kuullota hetki.
6. Aloita sitten nesteen lisääminen. Lisää aluksi liemikuutio ja pari desilitraa vettä ja hämmennä. Aina, kun neste käy vähiin, lisää sitä noin desin verran. Hämmennä koko ajan.
7. Kun riisi on melko kypsää, lisää sitruunamehu, sitruunankuori, tuore ruohosipuli ja raastettu parmesaani sekä paahdetut pikkutomaatit.Sekoita hyvin, lisää tarvittaessa suolaa ja hieman nestettä ja nosta sivuun liedeltä (risotto kypsyy vielä hetken, vaikka sen nostaa liedeltä pois).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti