29. lokakuuta 2013

Lämmin nachokastike


Viikonloppuisin kaikenlaiset sormiruoat ovat oivallista syötävää perheen tai ystävien kesken. Nyt tein tällaista kasvisversiota lämpimästä nachokastikkeesta. Tätä voi soveltaa suunnilleen tuhannella tavalla, kunhan taco-mauste ja ranskankerma seuraavat toisiaan.. Ihan suoraan sanoen en tarkalleen edes muista, mitä kaikkea tähän laitoin, mutta jotenkin näin se meni. Voit käyttää vuoassa vielä esimerkiksi valmista salsaa, jos tykkää vaikkapa tulisesta.

Lämmin nachokastike

1 tlk kidneypapuja
1 pss tacomausteseosta
1½ dl vettä
1 rkl öljyä
200 g purjosipulia
tuoretta tomaattia
suolaa, pippuria
200 g ranskankermaa
reilusti juustoraastetta

1. Kaada valutetut pavut pannulle, kuumenna hetki. Lisää vesi ja tacomausteseos ja keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Kaada uunivuoan pohjalle.
2. Pese ja hienonna purjosipuli. Pilko muutama tomaatti. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota purjosipulia muutama minuutti. Lisää tomaatinpalat ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos uunivuokaan papujen päälle.
3. Sekoita reilu desi juustoraastetta ranskankermaan ja lusikoi seos uunivuokaan päällimmäiseksi. Ripottele pintaan vielä juustoraastetta.
4. Paista 225 asteessa, kunnes juusto sulaa.
5. tarjoa heti nachojen ja kasvistikkujen tai raikkaan salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti