18. elokuuta 2013

Mummolan possu-kantarellikastike



Tiedätte varmaan sen mummolan vanhan ajan kastikkeen, jossa jauhoja hieman käristetään pannulla. Jotkut tosin luottavat tähän vanhan ajan ruskeaan kastikkeeseen edelleen, eikä suotta. Siihen pohjaan on tehty monta läskisoosia, jauhelihakastiketta ja lihakastiketta. Omassa keittiössäni käytän tätä ruskeaa kastiketta erittäin harvoin, mutta joihinkin ruokiin se sopii kerta kaikkiaan upeasti. Kuten tähän possu-kantarellikastikkeeseen, joka on oma kopioni anopin samaisesta kastikkeesta.

Tämäntyyppisen kastikkeen valmistan aina valurautapannussa, saakohan siihen lie kunnon makua teflonissa :) Nykyaikaisemman version voi huoletta tehdä pinnoitetussa pannussa ja makua voi hakea sitten vaikka lihaliemikuutiosta jauhojen ruskistamisen sijaan. Hyviä yhtä kaikki!

Lihana voi käyttää mitä tahansa possun suikaletta. Paistit, tuore kinkku tai file, jopa etuselkä, jos jaksaa sitten haudutella kunnolla.

Possu-kantarellikastike

½ rkl voita
200 g tuoreita kantarelleja
1 sipuli

½ rkl öljyä
½ rkl voita
n. 350 g porsaan tuoreita kinkkusuikaleita (tai ulkofilesuikaleita)
½ dl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 tl suolaa
mustapippuria

1 dl (ruoka)kermaa

1. Puhdista ja pilko sienet. Hienonna sipuli.
2. Kuullota sieniä, kunnes niistä haihtuu ylimääräinen neste. Lisää hienonnettu sipuli ja kuullota sipuli kypsäksi. Kaada seos kulhoon odottamaan.
3. Ota lihat huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna pannu, lisää voita ja öljyä ja anna lihasuikaleiden ruskistua muutaman kerran käännellen. 
4. Lisää vehnäjauhot ja kääntele jauhot sekaisen lihojen kanssa. Jauhot saavat ottaa vähän väriä (ja makua) mutta älä polta niitä.
5. Lisää pannulle vesi, suola ja hieman mustapippuria. Sekoittele, kunnes kastike sakenee.
6. Lisää sieni-sipuliseos. Anna kiehua hiljalleen 5 - 10 minuuttia.
7. Lisää ruokakerma, sekoita tasaiseksi ja tarkista kastikkeen maku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti