14. kesäkuuta 2013

Täytepitko - meille se pulla maittaa :)

 
Olen niin vietävissä ja aiemminkin olen todennut, että jokin idea tai maku jää painamaan mieltä ja sitten sitä on pakko saada. Nyt halusin täytettyä pullaa ja valitsin täytteeksi itse tehdyn vaniljakreemin ja omena-mansikkahillon. Vaniljakreemi kannattaa valmistaa etukäteen, jotta se ehtii kunnolla jäähtyä.

Puolen litran pullataikinasta tulee kaksi jättiläispitkoa, riittäisi siis isompiinkin pitoihin. Kotioloissa toisen pitkon voi pakastaa tai tehdä vain yhden pitkon ja toisesta taikinapuolikkaasta pikkupullia.

Vaniljakreemin valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta kuumentamisessa kannattaa olla varovainen, ettei kananmuna juoksetu. Kun seos alkaa aavistuksen paksuuntua, lämpöä kannattaa hieman pienentää ja jatkaa sitten varovaista kuumennusta koko ajan sekoittaen kunnes kreemi sakenee. Tähän menee useampi minuutti.

Vaniljatäytepitko

5 dl:n pullataikina (ohje esim. täällä)

Vaniljakreemi:
3 dl maitoa
1 kananmuna
3 rkl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä (tai perunajauhoa)
1 rkl vaniljasokeria
50 g voita

1. Mittaa kattilaan maito, kananmuna, sokeri ja maissitärkkelys. Sekoita kunnolla vispilällä.
2. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen. Laske lopussa lämpöä ja sekoita kärsivällisyydellä. Kreemi on valmista, kun se sakenee kastiketta paksummaksi. Varo kuumentamasta liikaa, sillä kananmuna saattaa juoksettua.
3. Lisää kreemiin voi ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä ja nosta vaikka jääkaappiin.

Täyte:
250 g hilloa
(vajaa 1 rkl perunajauhoa, jos hillo ei ole paistonkestävää valmiiksi)

1. Kippaa kohonnut pullataikina pöydälle ja painele ilmat pois.
2. Jaa pullataikina kahteen osaan.
3. Kauli taikinapala huolellisesti tasapaksuksi suorakulmioksi, korkeus 35 cm ja leveys 22 cm. siirrä levy varoen leivinpaperin päälle.
4. Levitä taikinalevyn keskelle pystysuunnassa puolet vaniljakreemistä (8 cm levyinen kaistale).
5. Nostele vaniljakreemin päälle hilloa.
6. Leikkaa taikinalevyn reunat viistoon noin 2 cm:n levyisiksi suikaleiksi (ks. kuva).


7. Taita ja nipistä päätysuikaleet kiinni siten, ettei täyte pääse valumaan päistä ulos. Nostele sitten taikinasuikaleita ristiin täytteen päälle vuoroin kummaltakin puolelta.


8. Anna kohota rauhassa 25 - 30 minuuttia. Voitele kananmunalla ja koristele raesokerilla.
9. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Mahtavuus (no koko blogi!)tuo vaniljakreemi ohje. Olen itse leipuri ja ihan joka ikisessä paikassa kouluajasta lähtien on kreemi tehty valmiista jauheesta ja aina kun olen kysellyt konkareilta perinteistä valmistustapaa, olen saanut niin ympäripyöreitä vastauksia, etten ikinä ole ottautunut kokeilemaan. Nyt kyllä pitää ottautua, niin simppelin ja varman ohjeen kerroit.
    Ps. Samoin hymyilyä herätti tuo pitkon teko tapa, jotenkin sitä kangistuu leipomorutiineihin ja ihan hätkähdin, että noinkinhan sen voi tehdä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tästä tuli koko perheen lempipulla. <3

    VastaaPoista
  3. Hei kiva! Pullalla on perinteitä niin paljon - jatkukoon!

    VastaaPoista
  4. Ihan huippua tuo kreemi! Kiitos!!

    VastaaPoista