4. maaliskuuta 2013

Möllerin pikkukalat


Pääsen välillä testailemaan tuotteita Buzzadorina, kertomaan tuotteista ja käyttökokemuksista sekä jakamaan näytteitä usein myös ystäville. Buzzador antaa tuotteesta todenmukaista tietoa mutta saa kertoa myös oman rehellisen mielipiteensä tuotteesta.

Pääsin pitkästä aikaa kampanjaan mukaan ja kyseessä ovat Möllerin pikkukalat eli omega-3 - ja d-vitamiinivalmiste, joka on suunniteltu erityisesti lapsille. D-vitamiinia olen tähän asti antanut lapsille sekä tippoina että mansikanmakuisina tabletteina. Erityisesti tietenkin ovat tykänneet noista tableteista ( 25 mikrogrammaa). Omega-3-happoja noissa tableteissa ei luonnollisestikaan ole, mutta omegasta on kyllä kouhkattu niin paljon, että kai sitä kannattaisi ottaa paitsi itse, niin antaa myös lapsilleen.

Kahdessa pikkukalasessa on päivän suositeltu määrä EPA- ja DHA-happoja ja 10 mikrogrammaa D-vitamiinia. Sitä saisi olla vaikka enemmänkin, tuo kymmenen on juuri ja juuri riittävä suomalaisiin oloihin. Mutta d-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä ja nämä pikkukalat ovat hyvä vahvistus pitämään murusemme terveenä!

 Möllerin kotisivut
 

Lapset olivat alussa tosi innoissaan. 1-vuotias piti kaloista alusta asti ja on syönyt niitä pari päivittäin. Kohta 3-vuotias sisko sen sijaan söi yhden kalan ja kieltäytyi sen jälkeen syömästä enempää. Kokeilin useana päivänä, välillä hän jopa itse pyysi kalaa, mutta jätti sen sitten kuitenkin syömättä. No, sisko söi kaloja viikon verran ja sitten alkoi taas tälle 3-vuotiaallekin maistua. Kyläreissulla vierailullut toinen vajaa 3-vuotias olisi kernaasti syönyt pikkukaloja enemmänkin kuin yhden tarjotun. 


Maistoimme pikkukaloja myös mieheni kanssa. Itse en pitänyt niin makeutusaineiden ksylitolin kuin sorbitolinkaan mausta enkä kalanmaksaöljyisestä jälkimausta. Mies tykkäsi. Lapsille riittävä motivaatio on varmasti hyvä, karkkimainen tuoksu ja samantyylinen maku.

Pakkauksen hinta on reilun kympin ja yhdessä pakkauksessa on 45 pikkukalaa (eli noin 22 päivän annos yhdelle). Karkeasti pikkukalaset maksavat siis noin 50 senttiä / päivä / lapsi eli mielestäni ne ovat aika arvokkaita. Toisaalta moni on valmis satsaamaan nimenomaan terveyteensä. Itse voisin kuvitella, että ostaisimme jatkossakin d-vitamiinit erikseen ja täydentelisimme silloin tällöin tai vaikka yhdellä kalasella päivittäistä ravintoamme.

Ps. Luonnon lähteistä omega3-hapoista ALA:a löytyy öljyistä, pellavansiemenistä  ja saksanpähkinöistä, EPA:a ja DHA:ta rasvaisesta kalasta. Rasvaisen kalan syöntihän usealla meistä on aika minimissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti