29. joulukuuta 2012

Tomaatti-juustokeitto


Kappas kummaa, kun joulun välipäivinä teki mieli jotain hieman kevyempää. Tässä keitossa on tuoreita tomaatteja ja tölkkitomaatteja ja mausteena Koskenlaskija-sulatejuustoa. Idea lähti siitä, kun ystäväni teki tosi herkullista tomaattikeittoa, jossa oli pehmeää tofua. Tapaninpäivänä asioin täsmälleen Siwassa ja tofu ei mahtane kuulua perusvalikoimaan, mutta Koskenlaskija siinä hyllyssä pönötti pelastavana enkelinä.

Tomaattikeitto on siitä hiemn vaivalloinen, että tomaatit kannattaisi kaltata ennen keittoon surauttamista. Kalttaamisen voi jättää toki välistä, mutta oma sauvasekoittimeni ei ainakaan hienonna kaikkia tomaatinkuoria, joten jos keittoa tarjoaa vieraille, kalttaus olisi ainakin paikallaan. Itsehän tosiaan ostin kirsikkatomaatteja enkä todellakaan niitä jaksanut siinä kiireessä kalttailla, joten osa kuorista tosiaan käppyrällä siellä valmiissa keitossa majaili. No, pieni sivuseikka, muutoin keitto osui ja upposi.

Tomaatti-juustokeitto (4:lle)


1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 paprika (punainen tai suippopaprika tai muutama värikäs minipaprika)
1 rs (250 g ) tomaatteja/ kirsikkatomaatteja
500 g yrttimaustettua tomaattimurskaa
muutama desi vettä
½ rkl sokeria
½ - 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
½ pkt (125 g) Koskenlaskija-sulatejuustoa
½ tl chilimausteseosta
yrttimaustetta, jos käytät maustamatonta tomaattimurskaa

1.  Kalttaa tomaatit. Tee niihin ristiviilto, upota kiehuaan veteen hetkeksi, nosta pois ja riipaise käpertyneet kuoret irti.
2. Pilko sipuli, paprika ja valkosipuli ja kuullota niitä kattilassa öljytilkassa, Lisää pilkotut tomaatit ja mausteet.
3. Lisää tomaattimurska ja vesi ja keittele noin 15 minuuttia.
4. Lisää Koskenlaskija-juusto paloina, sekoittele hetki. Surauta koko keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Tarkista maku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti