4. joulukuuta 2012

Perunalimppu



Aikaisemmin kehittelemäni perunsämpylät saivat tässä uuden muodon. Ajattelin, että mikseipä niitä voisi leipoa leivän muotoon, kun täällä päin Suomea nuo "rieskat" eli hiivaleivät ovat kovaa huutoa. Tuleekohan joskus aika, että ikuinen rieskadebatti on ohi ja nämä itäsuomalaiset uskovat, että rieska on sitä litteää.. hahah, pitäisiköhän minun siirtyä jo toisiin joukkoihin.

Taikinaan hain vielä parempaa rakennetta ja enemmän makua vähentämällä hiivan määrää, mutta nostattamalla takinaa reilusti pidempään. Muistanette elonkorjuuleivän, sitähän kohotellaan 3 - 4 tuntia, tätä sentään yhteensä vain noin 2 tuntia.

Sitäpä olen pohtinut, että miten uunin lämpötila määräytyy? Perinteikkäissä ohjeissa paistolämpötila on usein korkea, kun taas nykykeittokirjoissa leivillä usein vaatimaton 200 tai 175 astetta. Perunalimpun kohdalla luotin nyt siihen, että kuumempi on parempi. Perinteistä joutsenolaista rieskaa kun esimerkiksi paistetaan usein vähintään 250 asteessa.

Perunalimppu (2 kpl)

3 dl perunasosetta (3 dl vettä + muusijauhetta tai valmista perunamuusia)
4 dl vettä
1/4 pkt hiivaa
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
4 - 5 rkl öljyä
n. 500 g luomu-sämpyläjauhoja (Myllärin)
4 - 5 dl vehnäjauhoja

1. Valmista perunasose. Lisää joukkoon vesi ja sekoita. Veden myötä seos jäähtyy noin kädenlämpöiseksi, joten liota sekaan hiiva.
2. Lisää siirappi, öljy ja osa sämpyläjauhoista ja sekoita tasaiseksei velliksi. Lisää suola.
3. Lisää loput sämpyläjauhot ja sen verran vehnäjauhoja, että saat kimmoisan taikinan, joka on kuitenkin esimerkiksi pullataikinaa löysempi löysempi. Taikina irtoaa hieman kulhon reunoista, mutta on venyvää ja tarttuu reilusti kiinni. Anna kohota kaksinkertaiseksi, vähintää  30 minuuttia.
4. Kaavi taikina reilusti jauhotetulle pöydälle ja kääntele muutaman kerran. Muotoile kahdeksi limpuksi ja nosta pellille kohoamaan.
5. Kohota sen aikaa, kun uuni kuumenee. Voitele halutessasi maidolla tai kananmunalla. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes limput saavat hyvin väriä. Vaihtoehtoisesti voit paistaa ensin 10 minuuttia kuumemmassa, 225 asteessa ja laskea sitten lämpöä ja jatkaa paistamista 10 - 15 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Kannattaa paistaa hiivaleivän tapaan 200 asteessa puoli tuntia. Niin ainakin itse teen niin perunalimput kuin pope-(porkkanaperuna)leivätkin.

    VastaaPoista