18. maaliskuuta 2012

Vuohenjuustoraviolit ja punajuuripannu



To do- listalla on ollut tosi pitkään raviolit. Ja nyt päästiin niillä herkuttelemaan. Ajoitus on mulle aika haasteellista, joten esimerkiksi näin voi toimia: Ensin tehdään pastataikina jääkaappiin lepäämään. Sitten tehdään raviolit, jotka nekin saavat odotella tarpeen mukaan kypsennystä kylmässä. Sitten punajuuripannu tulille ja soosin kimppuun ja kun ne ovat valmiit, niin raviolit kiehumaan.

Punajuurta, vuohenjuustoa ja parmesaania!

Huh, tämä annos hipoi kyllä niitä rajoja, mihin minä pystyn. Pastataikinasta tuli tosi hyvä, mutta käsin kauliminen oli aika voimia vaativaa. Lisäksi epäröin pastalevyn paksuuden kanssa, luin jostain, että se voisi olla noin millin paksuista. Silti ravioleista tuli ehkä hieman liian paksuja, mutta sehän osiltaan ratkeaa keittoajan pidentämisellä.

Mitäs vielä, vuohenjuustoraviolit olivat niin hyviä makean lisäkkeen kanssa ja kerma-pinaattikastike kruunasi koko komeuden. Tämä on juuri sellainen kasvisruoka, että tällainen sekasyöjä ei jää todellakaan kaipaamaan lihaa!

Tuosta pastataikinasta jäi noin 150 g pastaa yli, eli se ei mene kokonaan noihin ravioleihin. Jos tekisi neliskulmaisia ravioleita ja käyttäisi koko taikinan, niin kannattaa tehdä täytettä enemmän.

Pastataikina

300 g durumvehnäjauhoja
2 kananmunaa
reilu ½ dl vettä
1 rkl oliiviöljyä

Vuohenjuustotäyte

100 g vuohenjuustoa
mustapippuria myllystä
1 rkl voita
n. 30 g tuoretta pinaattia
30 g parmesania 

1. Sulata voi pannulla ja freesaa pinaattia hetki.
2. Nosta freesattu pinaatti ja vuohenjuusto leikkuulaudalle. Raasta päälle parmesaani ja pyöräytä pinnalle hieman mustapippuria. Hienonna kaikki ainekset veitsellä tasaiseksi täytteeksi.

Pyöreät suuret raviolit (16 kpl):
1. Kauli levännyt pastataikina ohueksi levyksi jauhojen avulla. Taikina kannattaa kaulia kahdessa erässä eli valmistaa 8 raviolia kerrallaan.
2. Suuria ravioleja varten tarvitsen muotin (halk. n. 8 cm). Paina muotilla hennot jäljet toiselle puoliskolle kaulittua pastataikinaa, jotta tiedät, mihin kohtaan täyte laitetaan. Samalla näet, saatko pastalevystä riittävän määrän ravioleja, vai pitääkö levyä vielä kaulia.


3. Jaa täyte pastalevylle. Voitele kunkin raviolin reunat vedellä ja taita sitten pastalevyn toinen puolisko täytteiden päälle.


4. Painele täytteen ympärys kiinni ja paina sitten muotilla ravioli irti taikinasta ja nosta sivuun.
5. Jos säilytät ravioleita tunnin pari ennen valmistusta, jauhota niitä hieman ja nosta kylmään.
6. Kiehauta vettä reilussa kattilassa. Mausta suolalla. Keitä ravioleita 4 - 8 minuuttia koosta ja paksuudesta riippuen. Tarjoile heti.

Ylijäämätaikinasta tehtyä nauhapastaa.

Punajuuripannu

300 g punajuurta
300 g porkkanaa
1 iso sipuli
2 tl hunajaa
1/3 tl suolaa
1/3 tl timjamia
mustapippuria myllystä

1. Kuori juurekset ja kuutioi ne melko pieniksi kuutioiksi.
2. Laita pannulle voi ja juureskuutiot. Anna paistuia miedossa lämmössä välillä käännellen noin 30 minuuttia.
3. Lisää hunaja ja mausteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti