19. tammikuuta 2012

Mitä meillä syödään?


Olen nyt tammikuun testannut "kerran viikossa kaupassa" - metodia ja se tuntuu tosi kivalle. Ennen ajattelin, että on supertylsää laittaa ruokaa listan mukaan, mutta nyt kahden lapsen kanssa, se tuntuu aivan hyvälle idealle. Ja voihan listalle keksiä kaikkea kivaa - eikä kokkausjärjestykselläkään ole väliä, kun raaka-aineet löytyvät kotoa.

Alla on hieman viitteellisesti, mitä mellä on kokkailtu reilun viikon mittaan. Kaikkia ruokia tulee tehtyä reilu satsi, eli me syödään seuraavana päivänä samaa ruokaa lounaaksi ja illalla saatetaan tehdä uusi ruoka. Tai sitten teen sunnuntai-iltana paria kolmea ruokaa, joita sitten syödään vuoronperään lisukkeita vaihdellen. Ulkoakin on kiva tulla sisään, kun lounas odottaa valmiina jääkaapissa ja lapsi on jo hieman nyrpeänä lähestyvästä nälästä...

Saman ruoan syöminen useamman kerran on paljon hauskempaa, kun tekee erilaisia lisukkeita ja vaikka tuunaa ruokaa vielä jotenkin seuraavalla syömäkerralla.


ma: lohikeitto, parsakaalia
ti: makaronilaatikko (jauheliha-soijarouhe), porkkana-ananasraaste, kasvissekoitus
ke: pikainen pekoni-tomaattipasta, vihersalaatti
to: broileri-kookoskeitto
pe: italialainen mureke + muusi, ruusukaalit, feta-tomaattisalaatti
la: pizzalle!
su: mantelikuorrutteinen lohi, veneperunat, leipäjuusto-vesimelonisalaatti, marjapiirakka
     mannapuuro ja rusinasoppa
ma: lohilaatikko, punajuuret, keitetyt kasvikset
ti: kidneypapu-kasvispizza, vihersalaatti, raejuustoa, marjarahka
ke: qabili pilau (afganistanilainen riisi), letut ja mansikkahillo
to: peruna-porkkanasosekeitto, tuoretta kukkakaalia, hedelmäsalaatti mascarponevaahdon kera

Toistuvasti keittiössämme kokataan myös näitä:
- lohikeitto
- kasvissosekeitot
- lasagne
- lihapullat
- juustoiset pastat
- kasvispihvit
- pizza

Mitäs lisukkeita ja salaatteja tarjoilette kotikeittiöissänne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti