28. lokakuuta 2011

Kotoisat lihapiirakat


Kyllä se on niin, että lihapiirakka on kestosuosikkini, mitä tulee nakkikiskaruokaan. Nakkikiskalla tulee kuitenkin käytyä ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan, joten lihapiirakkavaje täytyy täyttää muin keinoin.

Kesällä alkoi yhtenä iltana tehdä niin paljon mieli lihistä, että pakkasin Ellin pyörän kyytiin ja hurautin lähikauppaan. Lihapiirakoita voi myös onneksi valmistaa ihan kotikeittiössä, ei uppopaistettuna vaan hieman kevyempänä versiona uunissa.

Lihapiirakat 12 kpl

Taikina:
4 dl vettä
10 g hiivaa
½ rkl suolaa
500 g sämpyläjauhoja

Täyte:
4 dl vettä
1 dl puuroriisiä
2 sipulia
1 rkl lihafondia (tai lihaliemikuutiota maun mukaan)
laakerinlehti
5 - 6 mustapippuria
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl chilimaustetta
½ tl paprikajauhetta
200 - 300 g paistettua jauhelihaa

voiteluun öljyä

1. Valmista taikina. Sekoita huoneenlämpöinen vesi, hiiva, suola ja jauhot notkeaksi taikinaksi. Kohota parisen tuntia, taita taikinan reunoja (vaivaa) muutaman kerran kohoamisen aikana.
2. Valmista täyte ajoissa, niin se ehtii jäähtyä ennen täyttämistä. Laita kattilaan vesi, riisi, hienonnetut sipulit ja mausteet. Keitä, kunnes riisit ovat kypsiä ja seos puuromaista. Lisää joukkoon kypsä jauheliha. Tarkista maku.
3. Jaa pehmeä taikina jauhotetulla pöydällä 12 osaan. Kauli tai taputtele litteiksi ympyröiksi (halk. n. 15 cm). 4. Lusikoi ympyrän toiselle puoliskolle noin 2 ruokalusikallista täytettä. Taita lihapiirakka puoliympyräksi ja sulke reunat painamalla puoliskot yhteen sormin. Nosta pellille leivinpaperin päälle.
5. Kohota noin 30 minuuttia. Voitele öljyllä.
6. Paista 225 asteessa 15 - 20 minuuttia, kunnes piirakat saavat mukavasti väriä. Pehmitä liinan alla.
7. Tarjoa (nakkien ja) mielimausteidesi kera.

Vain nakki puuttuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti