17. kesäkuuta 2011

Suklaata ja pähkinöitä


Nykyäänhän monilla on kaapit pullollaan kuivattuja marjoja ja maca-jauhetta ja tvaikka mitä. Itsekin ostin kaakaopapu-inkamarja-pähkinäsekoitusta, joka helposti saattaa jäädä kaapin perukoille, jos en nyt ihan tosissani muistuta itseäni sitä syömään. Eikö sitä nyt tule jo terveellisempi olo, kun vastaavia tuotteita edes on kaapissa? Yhden tuotteen varaan on helppo vannoa: suklaa. Ja uskokaa tai älkää, kyllä se alle 70 prosenttia kaakaotakin sisltävä tekee ihmeitä, jos vaan tarpeeksi uskoo.

Jossainhan sitä on toitotettu, että ruoka on uuden ajan uskonto. Pitää monessa suhteessa paikkansa. Kyllähän sitä itsekin ruokaa ajattelee ja sen parissa viihtyy päivä toisensa jälkeen. En koe kuitenkaan suhtautuvani siihen mitenkään fanaattisesti.

Jonkin aikaa sitten sain vahvasti hippiäisen ja viherystävän leiman otsaani, koska intouduin juttelemaan ruoasta ja sen ympäristö- ja terveysvaikutuksista makkaranrakastajien ja vannotuneiden lihansyöjien pöydässä. Auts. Minusta on kuitenkin aika karua, että suurta osaa ihmisistä ei lainkaan kiinnosta, mitä ravintovalintamme aiheuttavat ympäristöllemme. En todellakaan ole mikään esimerkki itsekään, mutta ruoan alkuperä ja lihankäytön vähentäminen kyllä huomioidaan meidän perheessä. Ottaisin mieluusti vastaan vaikka kaksikin kasvisruokapäivää peruskouluissa. Esimerkiksi Belgiassa osa ihmisistä pitää torstaisin lihattoman ruokapäivän. Tosin käytännössähän tämä yksi päivä toteutuu jo nyt monissa kouluissa ja varmaan monessa kodissakin. Tällaisia kampanjoita saisi tulla Suomeenkin ja ehkä tarvitsisimme enemmän tietoa ruoan ympäristövaikutuksista ja myös ehdotuksia vaihtoehdoista. Ei kaikkien ole helppovähentää lihansyöntiä, jos keittiökokeilut eivät ole ominta alaa. Ajankohtaisohjelmassa esitetty synteettinen liha ei kuuluu omiin suosikkivaihtoehtoihin, vaan mieluummin jätän lihan reilusti pois.


Hmm.. harhauduin nyt aika pitkälti siitä, mitä tämän jutun tuli alunperin koskea! Ei epätavallista.

Pähkinät ovat hyviä ja terveellisiä ja tänään sain postista netin kautta tilaamani luomu cashew-pähkinät sun muut kristallisuolat. Pähkinät maistuivat erittäin hyville enkä voinut vastustaa kiusausta ja tehdä oikein rouskuvaa pähkinäsuklaata kotikeittiössä. Ei raaka-suklaata, vaan ehtaa Fazerin sinistä ja samassa suhteessa luomu cashew-pähkinöitä. 

Pähkinäsuklaa

Tämä herkku on erittäin pähkinäistä. Eli kaada 100 g pähkinöitä leivinpaperin päälle tasapohjaiseen astiaan (koko n. 15cm x 15 cm) ja valuta päälle sulatettua suklaata samainen 100 g. Jähmetä jääkaapissa tunnin verran, tai pidempäänkin, jos maltat.
Osan pähkinöistä voi korvata vaikka rusinoilla ja vaahtokarkeilla ja niin on jenkkiläinen Rocky Road-kakku valmis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti