1. tammikuuta 2011

Uuniperunat koko porukalle!

Lupailin tuossa ohjetta uuniperunoihin. Tässä reseptissä on neljä erilaista täytettä niihin. Uuniperunoita tulee tehtyä liian harvoin, ne ovat kuitenkin suhteellisen helppoa ruokaa ja hyvää illanistujaisruokaakin, sillä täytteet voi tehdä etukäteen ja perunathan kypsyvät uunissa ihan omia aikojaan. Talviaikaan on saatavilla hyviä pottuja tähän tarkoitukseen. Suokaa anteeksi, ettei ruokakuvaan ole nyt ehditty oikein panostaa ü

Viimeksi valmistin neljää täytettä isommalle porukalle. Jos syöjiä on 4-5, täytemäärät voi puolittaa, jos haluat tarjota kaikkia neljää täytettä. Tuorejuusto kannattaa pehmittää sekoittamalla hyvin ennen kuin lisää sen kermaviilin joukkoon, ettei juusto jää paakuiksi.

Uuniperunat
perunoita (esim. Rosamunda tai muu jauhoinen lajike) 2 - 3 perunaa/ ruokailija

Uuniperunat ladotaan vuokaan ja peitetään foliolla. Kypsennetään uunissa 200 asteessa reilu tunti. Kypsyyttä kannattaa kokeilla haarukalla. Perunat ovat kypsiä, kun haarukka uppoaa niihin kevyesti eli perunat ovat pehmeitä. Kypsennysaikaa voi lyhentää kypsentämällä perunoita ensin mikrossa (ilman foliota). Perunat vain lautaselle 5- 10 minuutiksi ja mikroon. Itse en laita uuniperunoihin suolaa, mutta sellaisia ohjeitakin varmasti helposti löytyy.

Oliivi - paprikatäyte:
1/2 prk creme fraichea
1/2 prk kermaviiliä
1 punainen paprika pieneksi kuutioituna
20 vihreää (paprikatäytteistä) oliivia silputtuna
(tarvittaessa suolaa ja pippuriseosta)

Sekoita ainekset.

Sienitäyte:
1/2 prk creme fraichea
1/2 prk kermaviiliä
1 rkl voita
1 sipuli
1 iso purkki herkkusieniä pilkottuna
100 g kantarelli- tai mustapippurituorejuustoa

Paista sipuli miedolla lämmöllä voissa. Lisää herkkusienet ja ruskista kevyesti. Anna jäähtyä. Sekoita creme fraiche, tuorejuusto ja kermaviili ja lisää joukkoon jäähtynyt sipuli-sieniseos. Tarkista suola.

Kinkkutäyte:

1/2 prk creme fraichea
1/2 prk kermaviiliä
50 - 100 g pippurituorejuustoa
n. 2 tl sinappia
200 g ylikypsää kinkkua pieninä kuutioina
1 suolakurkku kuutioina
persiljaa, suolaa tarpeen mukaan

Sekoita creme fraiche, kermaviili ja tuorejuusto sekä sinappi.  Lisää kinkku- ja suolakurkkukuutiot sekä tuoretta persiljaa silputtuna.

Savulohitäyte:
1/2 prk creme fraichea
1/2 prk kermaviiliä
50 -100 g pippurituorejuustoa
250 g savulohta
tuoretta tilliä nippu
sitruunamehua

Perkaa lohi huolellisesti. Sekoita ainekset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti