22. tammikuuta 2011

Karamelli-omenakakku pähkinöiden kera

Kun reissailin viimeksi sukuloimassa, katselin äitin kanssa MasterChef Australiaa ja jäin itsekin koukkuun. Sarjan viimeiset jaksot oli pakko katsoa. Leikin Ellin kanssa toisella kädellä ja toinen käsi puristi tiukasti kaukosäädintä samalla kun Julie uskomattomasti vei itsensä voittoon. Leikkihetki ei ehkä ollut laadukkain mahdollinen, mutta Elli saattoi hyötyä tästä silti. Yhdessä jaksossa tehtiin joku maailman hankalin suklaakakku ja siinä oli omenaa ja suolattua karamellikastiketta (salted caramel sauce) sun muuta. Minun oli pakko päästä yhdistämään noita ihanuuksia mutta taidot ei riitä ihan sellaiseen kakkuun.

Halusin kakkuun kohtuullisen matalan pohjan ja reiluja omenalohkoja (valmiin kakun korkeus noin 4 cm). Katselin jonkun perustaikinan ohjeen, pienensin sitä vähän ja vähensin sokerin määrää, koska karamellikastike tuo tähän riittävästi makeutta. Peruskinuskin ohje löytyy kaikkialta ja siihen sitten lisäiltiin suolaa. Resepti on luotu nyt siis aivan tätä hetkeä varten, mutta varmasti tämä tulee uudestaan meidän herkkupöytäänkin. Joten kuule Elli, kyllä sua tulevaisuudessa hemmotellaan keittiössä!

Englanniksi tuo kastike on Salted Caramel Sauce, mutta suomensin sen vain karamellikastikkeeksi. Tuolla ohjeella siitä tulee ihanan paksua ja kauniin väristä ja maku muistuttaa daimia. Älä upota omenia taikinaan, taikina kohoaa sitten omenoiden ympärille. Karamellikastike on helpoin levittää haaleana liian kylmänä siitä tulee jäykkää.

Karamelli-omenakakku pähkinöiden kera (8:lle)

Pohja:
150 g voita
1 dl fariinisokeri
3 munaa
1 tl leivinjauhetta
½ - 1 tl kanelia
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa


3 (hapanta) omenaa lohkottuna (esim. Ida Red)

Päälle:
70 g saksanpähkinöitä

Salted caramel:
1 ½ dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
25 g voita
1/4 - 1/2 tl gourmet soulaa tai merisuolaa hiutaleina

1. Valmista pohja. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää kaneli-leivinjauhe-jauhoseos ja maito.
2. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Pohjalle voit laittaa leivinpaperia.
3. Kuori omenat, poista siemenkodat ja lohko kukin omena 8-12 lohkoon. Asettele lohkot taikinan pinnalle.
4. Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia. Peitä lopussa levinpaperilla, jos pinta alkaa tummua liikaa.
5. Rouhi pähkinät ja laita kakun kanssa uuniin paahtumaan noin 15 minuutiksi tai kunnes ne saavat kullankeltaisen vivahteen. Avaa ja sulje uunin luukku varoen.
6. Valmista karamellikastike. Sekoita kattilassa kerma ja fariinisokeri. Keitä noin 10 minuuttia. Siirrä pois liedeltä ja vatkaa joukkoon voi. Kun kastike on hieman jäähtynyt, lisää suolahippuset.
7. Anna kakun jäähtyä. Irrota se sitten vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle. Valuta päälle puolet karamellikastikkeesta. Sirottele pintaan pähkinät ja loppu kastike. Tarjoile sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera.
8. Jos kakkua säilyttää viileässä, kannattaa tarjoillessa hieman lämmäyttää mikrossa, niin karamellikastike saa juoksevamman olomuotonsa takaisin.

12 kommenttia:

  1. Voi apua! Tämä näyttää todella herkulliselta! :o

    VastaaPoista
  2. No sitä se mielestämme olikin! Kyllä viikonloppuna voi herkutella ja miksei muulloinkin...

    VastaaPoista
  3. Täytyy kommentoida että olisin syönyt koko kakun jos olisin saanut. t. ellipellisen iskä.

    VastaaPoista
  4. No pulassahan olisin leivosteni kanssa, jos ei miehelle makea maistuisi ü

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun näille miehille leipomukset maistuu, sama meillä :) On muuten ihan älyttömän makoisan näköinen kakkunen!

    VastaaPoista
  6. Juu, sehän ois melkein loukkais, jos ne kieltäytyis! Tämä oli kyllä herkku, ihan jopa herätti hieman taisteluhenkeä viimeisen palan jakaminen. On pakko tehdä uusiksi lähitulevaisuudessa. Voisi vaikka kokeilla pekanpähkinöitä ja ehkä muutakin twistiä...

    VastaaPoista
  7. Tämä ohje on odottanut kirjanmerkeissä jo jonkin aikaa. Nyt on piirakka uunissa, ja vesi kielellä odotellaan maistiaisia. Varmaankin odotus palkitaan ja kakku on yhtä hyvää, kuin miltä kuulostaa. :)

    VastaaPoista
  8. Yksi parhaista ruokablogeista! Todella siisti ja selkeä, reseptit on testattu ja aivan mainioita ovat olleet :)

    (vakio paikka etsiä inspistä ja reseptejä, jos ei tiedä mitä tarjoaa kutsuilla)

    VastaaPoista
  9. Voi apua, miten kauniisti sanottu. Kiitos! Olen itse niin innoissani hyvistä ja simppeleistä resepteistä - perusmauista ja perusraaka-aineista, että mukavaa, jos lukijoistakin löytyy samanlaisia.
    Tervetuloa vaan jatkossakin metsästämään reseptejä!

    VastaaPoista
  10. Harvoin kommentoin mitään mihinkään mutta nyt on pakko: aivan törkeän hyvä resepti! Halusin jotain leipoa jotain hyvää omenoista missä olisi karamellimaisuutta ja Google johdatti minut tähän reseptiin. Vaikka mun taikina hieman epäonnistui (en tainnut vatkata tarpeeksi tai voi oli liian kylmää tai molemmat) niin matalasta olomuodosta huolimatta kakku on aivan jäätävä hyvää. Tämä menee reseptikirjaan!

    VastaaPoista
  11. Hei! Kiva, että ihastuit! Tein juuri eilen pullia, joissa oli omena-pähkinäkaramellitäyte. Se yhdistelmä on vaan niin hyvä. Omenalohkot ovat aika painavia. joten taikina täytyy todella vatkata huolellisesti. Mutta muutoinhan pohja onkin tarkoituksella aika matala. Hyvää alkanutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle! :) ja pitää vielä lisätä että mä käytin niitä pähkinöitä mitä meillä sattui olemaan eli sekalaisia (pekaani-, hassel-, saksanpähkinä sekä manteli ainakin) ja toimi erittäin hyvin sekä ulkonäkö oli hurmaava sekamelska! Ensi kerralla pyrin lisäämään pekaanin osuutta, se toimii niin ihanasti kinuskin kanssa.

      Poista